Uneliasta alkuviikkoa

Heippodei! Täällä aletaan vähitellen palautua äitienpäiväviikonlopusta, joka kyllä kaikessa rauhallisuudessaan laittoi pakan täysin sekaisin. Ilmeisesti havaittavissa oli jonkinlaista loppuviikkoon ajoittuvaa apatiaa ja viikonloppuna kalenterissa keskeisenä tuntui olevan nukkuminen - 12 tunnin yöunet ovat jo historialliset, kun normaali unentarve on 6-7 tuntia. Tietysti herää kysymys, onko asia todellakin niin, mutta ennen kuin hypitään auttamattomasti kannaltani väärään suuntaan ajautuviin päätelmiin, siirrytään eteenpäin. Liiallinen nukkuminen kostautui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun kello raksutti puolta kahta ja itse vielä odottelin Nukkumattia. Voin sanoa, ettei maanantaiaamun jalka/pehvatreenissä ollut ehkä sitä haluttua energiaa, mutta silti väkisin väänsin eteenpäin, kirjaimellisesti veren maku suussa. Kyllä hetken mietin kaikkea mahdollista syöpädiagnooseista perinteisiin flunssaoireisiin, mutta pikaisen TSI-lääkäröinnin jälkeen totesin sen johtuvan vain treenistä enkä kirjoittanut itselleni vapautusta fyysisestä rääkistä. Askelkyykkykävely 16 kg lisäpainolla oli lopettavana liikkeenä sellainen, että jalat ennakko-odotuksista huolimatta eivät muuttuneet spagetiksi vaan muistuttavat lähinnä rautakankia. Sama fiilis jatkuu yhä, enkä oikein välittäisi istumisesta - kohta olen ainakin teräsrakkoinen konttorirotta, jos ei muuta. Auh, kun lihakset pamahtivatkin helliksi! Muuten treeni meni hyvin pelkistetysti, kyykyistä etureisien ja takareisien kautta pehvan totaaliseen hapottamiseen. Note to self: pitäisi hankkia se kirottu foam roller!

Ymmärrätte varmaan, mikä nyt kiikastaa.

Tämän blogin myötä en selvästikään enää pysty hahmottamaan rajaa fiksun netinkäytön ja täysin idioottimaisen paljastelun välillä, joten antaa tämän kirjoituksen kuvien puhua puolestaan.  Muutenkin koko blogin perustamisessa ainakin omalla kohdallani oli harvinainen oivalluksen hetki siitä, miten elämä hujahtaa ohi huomaamatta, jos mietin aina vain sopivaa hetkeä tehdä jotakin ja keksin tekosyitä siirtääkseni asiaa loputtomasti eteenpäin - en kyllä käsitä, mikä ihmeen himo paljastella itsestäni julkisesti epämääräisiä asioita iski, ja milloin? Koska olen niin mahtava ja upea ihminen eikä kukaan voi mitenkään minua inhota, joten tämä holtiton itsensäpaljasteluhan tuo vain kaikkea hyvää, eikö? No, realistisesti odotan saavani jotain kautta kuitenkin negatiivista (meinasin kirjoittaa ikätiivistä - siis ikävää ja negatiivista) palautetta, mutta kaltaiselleni vollottelijalle ja kritiikin vihaajalle se on varmasti vain hyvästä: pieni karaistuminen huonollekin palautteelle ei ikinä ole varmasti tehnyt kenellekään pahaa. Ja on tässä positiivisiakin puolia, olen luonteeltani arka ja vetäytyvä ja ehkä tämän kautta saan IRL-minääni rohkeutta olla avoimempi.

Kävin taas spinning-salissa tosi vakavana, duckface-harjoituksia.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuntuu että jalkoihin ei tartu juuri nyt yhtään mitään muuta kuin läskiä. Ja oikeastaan muuallekaan. Salaa toivoin, että olisin tänä kesänä aivan tajuttomassa bikinikunnossa, siis kunnossa, missä en ole ollut ikinä. En ole siis ollut minkäänlaisessa bikinikunnossa koskaan. Sunnuntai-iltana, kun katselin ja löllyttelin sunnuntain suursyöntien jälkeen vatsamakkaroitani, totesin, että haaveeksi taisi jäädä tänäkin vuonna. Olen yrittänyt syödä paljon ja syödä vähän, mutta silti: läskin määrä on vakio. Nuorempanakin olin aina sen verran tukevassa kunnossa, ettei uimapukukaan oikeastaan tullut kysymykseen. Kahden raskauden jälkeen tilanne on nyt oikeastaan.. no, en tiedä onko tilanne nyt pahempi vai parempi, tavallaan nyt on syy sille, että vatsanseutu on semikarvattoman kengurun, ja se on jollain tavalla helpompi hyväksyä. En kyllä vielä ole keksinyt, millä selitän itselleni nuo muut ylimääräiset rasvakertymät, ehdottomasti maailman parhaan ladyfit-paidan hihat puristivat nimittäin käsivarsia sen verran, että se paita taitaa jäädä tästä lähtien hyllyyn.

Ehkä tämä fiilis johtuu nyt ankeasta, syksyisestä ilmasta ja oikeasti asiat ovat ihan hyvällä suunnalla. Ja väsymyksestä. Pahin tunnelmantappaja ikinä. Pitäisi vain pyrkiä löytämään ne asiat, mitkä ovat hyvin, eikä keskittyä asioihin mitkä ovat vinksallaan. Esimerkiksi ghettobootyn alku on selvästi kasvamassa eli kai itsensä rääkkäämisestä on ollut jotain hyötyäkin - ja erityisesti kun en BF-kroppaa halutessani todellakaan mitään jättikokoista takalistoa tarvitse. Oh well..

Ja yritin belfietä aika tosi huonolla menestyksellä. Mut on se hei vähän ees pyöree!

Huomenna onneksi pääsee aloittamaan taas aamun pirteästi, selkätreenin pariin siis! Ajattelin tehdä treenin hyvin simppelisti, mahdollisesti teen rinnan samalla - riippuen tietysti siitä, pidänkö viiden minuutin tauot ja horisen päättömiä, asiaan liittymättömiä juttuja viattomille kanssatreenaajille. Nykyään olen pyrkinyt myös räpsimään kuvia treenin lomassa, mutta kyllä sitä pyrkii tekemään mahdollisimman nopeasti, salassa ja huomaamattomasti.

Tuntuu myös orastavasti siltä, että pitäisi vähitellen varailla aikaa myös hierontaan - jalkojen tuntemukset ovat nousseet hiljalleen ylöspäin, kohti niskaa ja se ei nyt varsinaisesti ole mikään kannustava fiilis. Olen käynyt paikallisella jäsenkorjaajalla, jonka luokse aluperin ajauduin jalkavaivojeni takia - nyt on kuitenkin ylläpitänyt kokonaisvaltaisesti lihasteni vetreyttä. Jalkavaivatkin ovat käsittelyjen myötä helpottaneet, joten omalta osaltani voin vain suositella! Voisin joskus ottaa kirjoitellessani jalkavaivani käsittelyyn ja käsitellä erityisesti sen mukanaan tuomat haasteet salitreeniin.

Eipä tässä nyt siis mitään ihmeempää asiaa ollut, lämmittelin huomisia horinoita varten ;)