365 shades of shit

Mahtifiilis: tuoretta vuotta on nyt takana kolme (3) päivää ja fiilis on niinkin hyvä, että tekisi mieli toivottaa uusi vuosi takaisin sinne mistä se on tullutkin - ainoa ongelma tässä on se, että edellinenkin vuosi sujui vähän miten sattuu eikä siihenkään olisi intoa palata. Viime vuodesta on positiivisena jäänyt mieleen se, että pääsin opiskelemaan... ja siinä se. Edes epätoivoinen kalenterin selailu ei tuo mitään mukavia muistikuvia mieleen, vaan koko vuosi tuntuu yhdeltä ja samalta, loputtomalta suon rämpimiseltä. Ihanan positiivista, eiks jeh! Okei, nukuin tänään liian pitkään, on se aika kuukaudesta ja ilma on masentavan harmaa eli kokonaisen paskan vuoden fiilikset vyöryy päälle aika voimalla! En ole ikinä ymmärtänyt ajatusta siitä, että aina pitäisi jaksaa yrittää ja olla positiivinen - eihän siinä ole mitään järkeä! Siinä vaiheessa kun elämä iskee kymmenettä jääkylmää läväriä poskeen, ehkä olisi vain aika kerätä kamat kasaan, nostaa keskisormi pystyyn ja todeta että ei onnistu. Ei ei ei. Siis ihan rehellisesti luovuttaa! En itse ainakaan jaksa koota itseäni kerta kerran jälkeen, epäonnistuminen toisensa perään ja ehkä siksi nyt fiilis on näin apea: tuntuu että uudella vuodella on tarjota ainoastaa samaa vanhaa bullshittiä eri paketissa, eikä juuri nyt huvittaisi ollenkaan. Ja meillä on helvetin ruma taulu olohuoneessa. Se on ehkä se pahin kaikista.

Ensimmäinen salin vessassa otettu kuva, 2013

Tammikuussa tulee nyt täyteen parivuotinen suhde painojen kanssa. Välillä on ollut vaikeampaa, välillä helpompaa, mutta voin sanoa ihan suosiolla että tämä suhde on ollut ehdottomasti parhaiten onnistunut viime vuonna! Kaikissa muissa on jotain vikaa, painojen kanssa treffaillessa voi vaan todeta että jos jotain vikaa on, niin se on kyllä ihan itsessä. Siinä ei jää varaa sille, että ehkä se johtuikin ulkoisesta tekijästä nr. 724, ei, ihan omaa hölmöyttä on kaikki, jos homma ei toimi. Toisaalta olisin toivonut, että suhde olisi edennyt vähän rivakampaa tahtia, mutta kai pitää malttaa olla kärsivällinen - ehkä ei puhuta nyt vuosituhannen rakkaustarinasta mutta kyllä tässä toimeen tullaan! Kai ollaan kuitenkin aika vakiintuneessa vaiheessa, sillä painoa on kertnyt vaakaan sellaiset lukemat, että ei ole tarvinnut ottaa mitään viikottaisia punnitussessioita. Tämä on kyllä jotain aivan järkyttävää! On joo hullut gainsit, kaikki massa tuntuu tulleen vain ihan väärässä muodossa ja voimatasot junnaa paikoillaan. Vuosipäivän kunniaksi olenkin vain nukkunut, nukkunut ja nukkunut (selkeä yhteys siihen fläsän kertymiseen?). Jalkatreenin kävin hutaisemassa tiistaina ja sen jälkeen onkin käyty kiivasta päänsisäistä keskustelua siitä, onko mitään järkeä herätä seitsemältä aamulla jos on LOMALLA. Olen kyllä tullut siihen lopputulokseen, että ei ole mitään järkeä olla lomalla eli huomenna lähtee, tosin en kyllä yhtään tiedä, että mikä lähtee ja minne. Mahdollisesti puhelin seinään?

Ettei totuus unohtuisi. Tänään.

Löysin tietokoneen kätköistä mielenkiintoista kuvamateriaalia, tammikuulta 2013 eli ajalta jolloin aloitin epämääräisen pitkän tauon jälkeen salitreenit uudestaan. Olin näköjään silloin yhtä onneton ja laiska kuvaaja kuin mitä olen nykyään eli siinä mielessä kehitystä ei ainakaan ole tullut. (Tuossa kuvassa oli vielä hiuksetkin! Argggggh!). Ehkä johtuu kuvakulmasta, mutta omasta mielestäni tuo käsi näyttää aivan jäätävän isolta ja on jotenkin aivan hillittömän oudon näköinen! Toisaalta, kun huomio kiinnitetään seuraavaan kuvaan, voidaan todeta että joo, eka toimii paljon paremmin. Alempi kuva otettu tänään, lähinnä huomio kiinnittyy kaksoisleukaan ennemmin kuin siihen, mitä tässä on pitänyt kuvata - tosin siinä kaksoisleuassakin on enemmän näytettävää. Tässä siis kahden vuoden tuskan ja työn tulos: ei mitään edistystä. Haluaisin selitellä asiaa itselleni erinäisin keinoin, esimerkiksi olen turvoksissa kuin jouluna syöty sika ja lepäilyn takia lihakset ovat aivan onnetonta mössöä. Eikä ole enää pitkiä hiuksiakaan ja se, totta puhuen, on varmaankin asia mikä inhottaa oikeasti eniten! Haluaisin myös tuudittaa itseäni siinä ajatuksessa, että kaikki se lihas sattuu nyt vain olemaan läskin alla, mutta pitäisihän nyt kaiken järjen mukaan olla edes jonkinlaista muotoa, edes pieniä viitteitä siitä että mitään tapahtuu?! No joo, en jaksa edes olla ahdistunut asiasta, joudun varmaan järjestelmään pienen jonotusnumerosysteemin pään sisään, että saa kaiken käytyä läpi.

Onneksi joulupukki muisti mm. lahjakortilla Fitnesstukkuun ja jotenkin tuntuu, että nyt voisi olla asiallinen hetki käydä tuhlaamaan. Sain myös muutamia treenivaatteita (kanssatreenaajatkin kiittää), joista olisi tulossa myös jutuntynkää myöhemmin. En halua uskoa, että olen ainut ihminen maailmassa joka yleensä näyttää treenatessaan aivan kamalalta! Nyt kuitenkin unten maille, niin jaksaa huomenna viskoa herätyskelloa ja päästellä voimasanoja. Ensi kertaan! Mää oon niiiiin loppu ny.